sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Eläkelahjus

Työkaverini jäi eläkkeelle perjantaina. Tuntui jokseenkin absurdilta, että hän oli tullut työpaikkaamme töihin jo 20 vuotta ennenkuin itse olen syntynyt..Ei taida enää nykyisellään kovin monessa työpaikassa vastaava työura olla mahdollinen! Ennätimme olla yhtäaikaa töissä suunnilleen 9kk ja opin häneltä aivan hurjan paljon. Aivan ihana ihminen! Halusinpa häntä muistaa sitten työpaikan yhteisen lahjuksen lisäksi omalla lahjalla, johon sain esimiehen ja pari meitä "uusia" likkoja kimppaan.

Tällainen siitä sitten tuli (älkää välittäkö lököpöksymallista :) )


Lankana oli Hot Socks Spectra (100g , n. 420m), väri 64. Käytin 3,5mm koukkua. Ohjetta en sen suuremmin katsonut, mitä nyt vilkaisin kuinka aloitus meni. Huivi on siis tehty salomoninsolmuilla. Ajatus oli että huivin voi kietaista talvipakkasilla kaulaan, tai pitää vaikka kirjaa lukiessa harteilla lämmittämässä. Pohdiskelin kauan langan väriä, mutta työkavereiden kommenttien ja lahjan saajan ilmeen perusteella väri oli nappivalinta. :)


Huivin kaveriksi väkersin kortin, johon nappasin värssyn aikanaan kihlajaislahjaksi saamastamme Helen Exleyn Onnen päivä - lahjakirjasta, hieman mukaeltuna.

Pidä hauskaa.
Nauti edessä olevista vuosista.
Avaa sylisi kaikelle ihanalle -
kukille ja musiikille,
kauneudelle,
seikkailuille ja yllätyksille,
rakkaudelle,
uusille ystäville.
Ole rohkea.
Ole utelias.
Löydä avarampi maailma.

On se hassua mennä töihin huomenna kun hän ei olekaan siellä ensimmäisenä vastassa niinkuin tähän asti. Mutta eläkepäivänsä hän on kyllä taatusti ansainnut! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti