sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Nypellyksiä

Edellisessä postauksessa kerroin että meille saapui uusi perheenjäsen. Aika on hurahtanut kovin nopeasti Danny-pojan kanssa puuhastellessa ja poika on nyt jo pian 7kk vanha! Syksyllä tutustuttiin perustottelevaisuuden alkeisiin ja nyt kevätpuolella ollaan harjoiteltu näyttelypönötystä ja agilityn perusteita.

Dannyn lisäksi syksyllä kiirettä tuotti opparin kirjoittaminen. Tuo urakka saatiin kunnialla päätökseen ja valmistuin aikataulunmukaisesti joulukuun alussa. Vieläkään en tosin ole sisäistänyt sitä, että kotona ei tarvitse potea enää huonoa omatuntoa siitä, että tekee jotain muuta kuin koulujuttuja. Ehkä pikkuhiljaa?

Aiemmin näytin keskeneräistä pitsiliinaa. Sain työn alkusyksystä valmiiksi. Pituutta kertyi n. 50cm. Ajatus on upottaa tuo liinan keskelle, kunhan joskus saisin sen pääteltyä...


Syksyllä aloitin uuden projektin, loimilankaliinan! Tykkään kovin. Ensimmäinen pää on vieläkin kesken, mutta jospa sen ennen kesää saisi valmiiksi että voisi siirtyä toiseen päähän. Hyvällä tuurilla jos saisi joulupöytään esille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti