torstai 23. heinäkuuta 2015

Halpaa, helppoa, herkkua!

Ehdottomiin kouluruoka inhokkeihin kuului muinoin kaalilaatikko. Kaalilaatikkopäivinä meillä oli koulussa käytännössä aina vaihtoehtoisena ruokana maksalaatikkoa, mikä ei myöskään ollut herkkua. Valitsin kuitenkin kahdesta pahasta jostain syystä aina maksalaatikon, jota en tätä nykyä enää suostu syömään, yhhh, pelkkä ajatuskin inhottaa! Kotona äitin tekemistä ruoista yksi lemppareista oli (ehkä hieman ristiriitaisesti) kaalilaatikko. Koulun kaalilaatikko oli aina jotenkin niin vetistä ja jotenkin...kaalista. Tai oikeastaan en osaa enää oikein sanoa mikä siinä niin inhotti, haju ehkä? Äiskä naureskelee vieläkin, kun kymmenisen vuotta sitten vanhempani lähtivät lomareissulle ja jo omillaan asuva isosiskoni tuli lapsenlikaksi minulle ja pikkusiskolle. Äippä oli antanut siskolle rahaa, että saadaan ostaa "ihan mitä ruokaa halutaan". Isosisko pihvin kiilto silmissään kyseli sitten meiltä nuoremmilta mitä halutaan - olimme kiljaisseet kuin samasta suusta "KAALILAATIKKOO!" :D Isosisko taisi olla hieman kitkerä...

Enivei. Parasta kaalilaatikkoa on siis minun äipän tekemä. Ainakin minun mielestä. Oon kovasti harjoitellut sitä itsekin, sillä mikäs sen sopivampi ruoka opiskelijakukkarolle! Käväisimme miekkosen kanssa ruokakaupassa alkuviikosta ja silmiin osui varhaiskaali, jonka kilohinta oli useamman kymmenen senttiä alle euron. Napattiinpa siis yksi kaalinpää mukaan ja eilen paistelinkin meille herkkuruokaa. Ohje on hyvin simppeli, mutta maku sitäkin parempi!

Helppo ja herkullinen kaalilaatikko
1 l kaalia
1 l vettä
1,5 dl puuroriisiä 
400g jauhelihaa
2 dl ruokakermaa

suolaa
maustepippuria

valmiin ruoan joukkoon: nokare voita

Laita vesi kiehumaan. Pilko kaali sen kokoisiksi paloiksi, että sitä on helppo syödä. Lisää pilkottu kaali ja puuroriisi kiehuvaan veteen. Keitä n. 15 minuuttia. Ruskista jauheliha, mausta suolalla ja maustepippurilla.


Kaada ylimääräinen neste kaali-riisiseoksesta pois (keitinlientä voi jättää noin 1dl) ja sekoita jauhelihan kanssa. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle ruokakerma ja tasoita pinta. Paista 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti.

Ennen paistamista
Juuri uunista tullut
Lautasella keskelle vain nökäre voita niin a vot! Kyl on herkkua :) Hinta tälle satsille on muutaman euron luokkaa - 1,5kg kaalista menee noin puolet ja se maksoi vähän päälle euron. Jauheliha oli tarjouksessa ja se maksoi vajaa kolme euroa, arkiruokakerma maksoi myöskin alle euron. Puuroriisiä löytyi kaapista. Tästä annoksesta meillä syötiin kaksi kertaa. Satsin kokonaishinta vajaa 6e, eli annoshinta on vajaa 1,5e :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti