sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Raksakuulumisia vol. 4

Tammikuussa raksalla päästiin taas hieman hommissa eteenpäin. Lattian eristys, LVI-töitä ja lattian valu tehtiin viikolla 3.

LVI-hommien ensimmäinen päivä
Lattia valua vaille.
Valua seuraavana päivänä päästiin jo sisälle käppäilemään.
Viikon neljä lopulla timpurit kävivät merkkailemassa väliseinien paikkoja ja pystyttämässä väliseinärungot. Kummasti alkoi hahmottaa tiloja ihan erilailla!



Tällä viikolla saapuivat meidän sisustusmateriaalit. Sievitalo lähetti ennen joulua iiiiison paketin, joka sisälsi  sisustusmateriaalit, joista tehtiin valinnat.



Viime viikolla sähkömiehet kävivät vetämässä johdot paikoilleen. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa levytykset ja ilmeisesti takka-asennus on myöskin aikataulutettu alkuviikkoon. Alemmassa kuvassa yksi kipsilevy on jo löyty paikoilleen odottamaan takka-asennusta.


Käytiin eilen Rakenna ja Sisusta messuilla. Suurin osa kodinkoneista hankittiin jo Habitare-messuilta, kun Powerin myyjä antoi niin hyvän tarjouksen. Uuni ja liesituuletin päätettiin kuitenkin hankkia Ikeasta ja ne käydään huomenna ostamassa. Toiveikkaasti odottelimme josko ne olisivat olleet alennuksessa nyt messuilla, vaan kun eivät olleet niin hyödynnetään nyt sitten tuo keittiöviikkojen tarjous, että saadaan 100e lahjakortti. Hankintoja Ikeasta tulee kuitenkin - jätettiin talotehtaan kalusteista vaatekaapit pois ja päätettiin ne hakea Ikeasta, samoin kuin keittiön työtaso. Täytyy vaan järkätä säilytyspaikka noille kodinkoneille nyt vielä reiluksi kuukaudeksi - keittiöasennus on näillä näkymin viikolla 12!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti