lauantai 2. helmikuuta 2019

Joululahjomuksia vm. 2018

Taas on kalenterissa käännytty uuden vuoden puolelle, tai oikeastaan jo hyvä tovi sitten. Uusia kujeita en tosin pahemmin ole vielä tämän vuoden osalta onnistunut keksimään, joten palataan hetkeksi viime vuoden jekkuiluihin. Viime jouluna annoin lahjaksi kolme itse tehtyä juttua. Yhdestä jäivät kuvat ottamatta, mutta yritän sanallisesti kuvailla.

Kuvaamatta jäänyt lahjus oli kaulahuivi pian 18v neitoselle. Tein huivin soveltaen tätä Novitan ohjetta. Lankana oli Vikingin Nordlysin sävy 911, jota ei ainakaan tällä hetkellä näytä olevan enää Lankamaailman nettisivuilla. Huivi jäi melko pieneksi, mutta ihan käyttökelpoisen kokoiseksi. Tupsuja en huiviin tehnyt.

Mutta sitten kuvattuihin tuotoksiin. Vanhempi kummipoikamme on hurjan innostunut Legoista, joten päätin väkertää hänelle Lego-sukat.


Tein siis perussukat tiimalasikantapään shadow wrap short row-tekniikalla. Tällä tavalla ainakin itse sain kantapäästä siistimmän, eikä käännöskohtiin jää niin helposti löysiä silmukoita. Vihreä lanka on Gjestalin Maijaa, sävy 211. Toiseen sukkaan silmukoin Lankamaailma keltaisella käsityölangalla Lego-ukon pään. Suuntaa antavan kaavion löysin Google-haulla "Lego head knit chart". Samalla haulla löytyi myös kaavio toisen sukan logoon. Musta, valkoinen ja punainen lanka olivat varastosta löytyneitä seiska veikan jämiä. Poika ilahtui sukista kovin ja kyllä ne ovat tainneet käyttöön päätyä. Puikkoina Knit Pron 3,5mm vaihtopäiset pyöröt.

Aiemmassa postauksessani kerroin, että minusta tuli viime syksynä tätikummi. Pitihän tätikummin väkertää kummitytölle lämmikettä, kun asuvat sen verran viileillä leveysasteilla. Näpräsin tytölle Monsteri-housut Kupla-blogin ohjeesta soveltaen. Lankana näissä keltainen (sävy 268) Novitan 7-veljestä ja oranssi (3309) Lankavan Alli. Punainen, valkoinen ja musta näissäkin varastosta löytyneitä 7-veikan jämiä. Nyörin tein AliceA:n Nyörikiekko 8:lla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti