sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020, etapit 5 ja 6

Viides etappi julkaistiin Etelä-Suomen hiihtolomaviikon maanantaina 17.2. klo 12.00. Harmi vaan, että allekirjoittaneella ei tuolloin ollut lomaa. Pääsin ohjeen kimppuun siis vasta työpäivän jälkeen. Malli oli Lumi Karmitsan suunnittelema Kattia kanssa. Sukat neulottiin ensin pääasiassa kaksivärisenä (alussa ja lopussa tehtiin parit kerrokset monivärisenä), korostusvärit lisättiin jälkikäteen silmukoimalla. Kisavaatimusten mukaisesti tehtynä näistä(kin) tuli minun jalkaan liian isot, mutta maalituksen jälkeen purin kärkikavennukset pois ja tein uudelleen. Alla olevassa kuvassa on jo lyhennetty kärki, minkä vuoksi se näyttää ehkä hieman töpöltä suhteessa muuhun sukkaan. Nämä sukat sain maaliin 21.2. klo 1:09. Olen luonnostani iltavirkku, joten illan jatkaminen neulomisen merkeissä ei tuottanut tuskaa. Aamuheräämiset kyllä sitten senkin edestä. Näissä sukissa oli hirveästi päättelemistä, kiitos silmukointien.

Näitä oli kuitenkin kiva tehdä. Kun olen käytännössä aina neulonut paksummilla langoilla, oli ihan tervetullutta fingering-vahvuisiin lankoihin tehdä nämä Gjestalin Maijalla. Puikot KnitPro Symfonie 3mm ja 3,5mm. Nämä sukat sain neulottua suhteellisen ongelmitta - mitä nyt ensimmäisen kissakuvion puolivälissä totesin, että lankadominanssi voisi olla parempi toisinpäin. Niinpä seuraavat kisut on tehty niin, että ruskea oli dominoiva väri. Yllättävän paljon muutos vaikutti kissan ilmeeseen. En ehkä ihastunut näihin ensinäkemältä hurjasti, vaikka malli oli heti mielestäni kiva, mutta käytännössä näitä olen kaikista näistä SF:n sukista käyttänyt eniten.


Kuudes ja viimeinen etappi julkaistiin 28.2.klo 16.00. Viimeiselle etapille lähdettäessä meidän joukkue oli tasapisteissä seuraavan joukkueen kanssa, joten taistoon lähdettiin vauhdilla. Soile Pyhänniskan suunnittelema Päivä Provencessa oli mukavan simppeli päätösetappi. Näissäkin tosin oli minulle jotain uutta - varren roositud-kuvio. Tekniikka sinänsä on simppeli, mutta jostain syystä jälki ei ole mieleeni. En tiedä johtuuko se sitten lankavalinnasta, sävystä vai vain heikosta teknisestä toteutuksesta muta en innostunut. Olen miettinyt että purkaisin koko kuvion pois ja tekisin jotain muuta tilalle.

Neuloin melkolailla kaiken valveillaoloajan ja maalitin sukat meidän joukkueen viimeisenä pisteenkerääjänä 1.3. klo 16.34. Kiitos meidän joukkueen hurjan nopeiden ja äärettömän taitavien, joukkueena sijoituimme toiseksi. Lankana näissä Arwetta Original Filcolana ja roositud-kuviossa Gjestal Maija, puikot KnitPro Zing 2,5mm. Värityksestä ja kuviosta tulee vähän pappakalsarifiilis, mutta mitä enemmän näitä katsoo, niin sitä enemmän näistä tykkään. Malli oli aika kapea ja näistä tuli omaan jalkaan sopivat kisavaatimusten mukaan tehtynä, vaikka tavoitekoko taisi olla vähän suurempi.




Yhteenvetona kisasta voisin todeta, että oli kivaa. Joukkueessa osallistuminen aiheutti ensikertalaiselle vähän paineita, mutta meidän tiimissä oli tosi kiva tsemppihenki eikä kukaan olettanut että kisataan verenmaku suussa. Ohjeet oli kivoja ja melkein kaikissa oli itselle jotain uutta. Kokonaiskisassa yksilöpuolella sijoituin 47., mikä on mielestäni ensikertalaiselle oikein kelpo suoritus. 

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020, etapit 3 ja 4

Kolmas etappi julkaistiin 26.1. klo 10. Laitoin reippaana tyttönä herätyskellon soimaan, sillä ei olisi mitenkään sanottua että olisin viikonloppuna tuohon aikaan muuten hereillä. Rakastan nukkua aamulla pitkään, joten tämä perinteistä työaikaa noudattavan aikuisen arki ei ole ihan mun juttu... Enivei, heräilin reippaana ja eikun taas puikot viuhtomaan. Vuorossa oli tällä kertaa Anna Mäkilän suunnittelema Valse Triste. Malli on kaunis ja langaksi valitsin tähän Filcolana Arwetta Classicin. Ihana lanka neuloa ja miten pehmeät sukat siitä tulikaan! Ainoastaan nuo varren turkoosit kuviot ovat Novitan Venlaa. Varren kukan ympärillä on helmiä ja teräosassa on MILJOONA (no okei, ei ehkä ihan mutta ihan hirveän monta) kahden silmukan palmikon kiertoa.


Ensimmäistä kertaa ikinä lisäsin helmiä neuleeseen ja jännitin sitä jo etukäteen kovasti (kun ennakolta saimme siis tietää tarvittavat langat ja että helmiä tarvitaan). Joukkuelaiset vinkkasivat hyviä videoita siitä, miten hammaslangalla saa lisättyä helmen neuleeseen, mutta kun pyysin isännältä apuja helmien pujottamiseen (kun itse tikutin jo neuletta täyttä päätä), niin hän oli ihan tyrmistynyt että hammaslankaanko niitä nyt pitäisi ruveta pujottelemaan. Hän hävisi omaan työhuoneeseensa puuhastelemaan (ja minä manailin että on se nyt kun kerran apuja pyytää niin ei voi auttaa...) ja putkahti sieltä sitten hetken päästä toi minulle jättimäisen langanpujottimen ja kysyi, että olisiko sillä helpompi laittaa kuin sillä hammaslangalla. Ja olihan sillä! Kyseinen langanpujotin on kuulemma perhojen sidontaan tarkoitettu. Pikaisesti kun googlailin, niin ainakin Motonetissä näytti sellaisia olevan ja maksoivat vähän reilun euron kipale. Lämmin suositus sille, mikäli helmiä tykkäät neuleeseesi laittaa! Ja mitä tästä taas opin, ei pidä manata ennen aikojaan...

Kilpailuvaatimuksissa oli tehdä M-kokoinen sukka, joka allekirjoittaneen käsialalla ja KnitPron 2,5mm Zing pyöröillä toteutti isännän siroon 42 jalkaan menevät sukkaset...😂 Ohjeessa terä oli yksivärinen, mutta sattuneesta syystä allekirjoittaneella loppui lanka kesken, niin piti sitten kärki tehdä eri värillä. Mies ei näistä jotenkin innostunut, kun on helmiä ja kaikkea. Mutta eiköhän näillekin jalat löydy 😊 Harmitti kyllä, että näistä tuli omaan jalkaan liian isot, nää oli kyllä yhdet mun lempparit. Tällä etapilla maalitin sukat 30.1. klo 1.45 ja olin 64. Ja taas aamulla silmät ristissä töihin. 😆

Neljäs etappi julkaistiin 7.2. klo 16. Pääsin lähtemään töistä ajoissa niin, että sain koiruuden lenkitettyä ja pääsin tulostelemaan Sari Nordlundin suunnittelemien Laura-sukkien ohjetta heti neljältä. Isäntä oli viikonlopun reissussa, joten oman viikonlopun ohjelma oli koiran ulkoilutusta lukuunottamatta aika selkeä. Tosin, neljäs etappi oli t-u-s-k-a-a. Varsinainen Via Dolorosa. Näiden sukkien kanssa meni pieleen kaikki, mikä voi vaan mennä vaikka mukamas oli täydelliset olosuhteet vaan neuloa kun olin koiran kanssa yksin kotona. Jupisin miehelle, että ei se sillä lailla saa jättää mua yksin kun ei sillon tule mistään mitään. Lähdin innolla tekemään kaaviota ja unohdin tehdä kolme kierrosta, jotka ennen kaavion aloitusta olisi pitänyt tehdä - huomasin tämän puolivälissä vartta, kun yksi joukkuelainen totesi jonkun kysyneen Ravelryssä että voiko virheen korvata myöhemmin tehtävillä lisäkerroksilla. Onneksi sai, niin ei tarvinnut purkaa, vaan tein kantalappuun kolme lisäkerrosta. Tosin, olisi ehkä ollut ihan hyvä purkaa, koska vähän tämän jälkeen kiroilin ja ihmettelin sitä, että miksi sukan toiselle puolelle tulee tyhmän ja ruman näköinen kohta, kun palmikot ei kierräkkään ja on se nyt kumma kun ei kaaviokaan täsmää. Jälleen yksi joukkuelainen pelasti ja kysyi kainosti, että katsonhan oikeata kaaviota. No en katsonut. Olin tehnyt vartta terän kaaviolla. Onneksi kaavio oli muuten samanlainen, mutta juurikin se toinen reuna joka jäi tyhmän näköiseksi ja rumaksi oli se, joka erotti ne kaaviot. Hyvä minä. Eikun purkamaan sitten palmikkoneuletta niin, että pudottaa ne pari silmukkaa, joilla kierrot on tehty väärin. Voin sanoa, että oli huono idea. Kun näistä pääsi yli ja kuvitteli päässeensä kuvioon sisään, saikin todeta tehneensä ylimääräisiä palmikonkiertoja sinne, minne ne ei todellakaan kuulu. Ja taas meni purkuun...


Maalitin sukat 10.2. klo 23.44 ja olin 61. Tuskien taival, mutta malli on nätti. Ja ihanan värinen lanka (Adlibriksen Socki Fine, Mustard Yellow). Puikot näissäkin 2,5mm KnitPro Zing-pyöröt. Ehkä joku kaunis päivä teen nämä ilman kiirettä, mutta siihen päivään on vielä aikaa. Olen yleensä aika sinnikäs kun jotain päätän tehdä, mutta näiden kohdalla oli kyllä kärsivällisyys niin koetuksella, että melkein tuli itku ja jos ei olisi ollut kisasta kyse, niin olisin purkanut kokonaan ja antanut olla. Minkään muun neuleohjeen kanssa _ikinä_ en ole tuskaillut niin paljon kuin näiden. Mutta syy ei ollut ohjeessa, vaan sisälukutaidon puutteessa ja väsymyksessä. Ja mikään ei turhauta niin paljoa, kuin oma hölmöily.


tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020, etapit 1 ja 2

Törmäsin Sukka-Finlandiaan ensimmäisen kerran viime vuonna, kun eräs tuttuni jakoi Instagramissa kuvia kisatöistään. Ihastelin, että kylläpä hän sai nopeasti tehtyä ja ajattelin, että en itse kyllä olisi läheskään niin nopea. Tiivistettynä Sukka-Finlandian kisan idea siis on neuloa sukkia annettujen ohjeiden mukaisesti mahdollisimman nopeasti. Kisa on jaettu etappeihin ja jokaisella etapilla neulotaan yhden ohjeen mukaiset sukat. Etapilla on alkamisaika ja määräaika, johon mennessä sukkien tulee olla valmiit. Valmistuneista sukista jaetaan pisteitä "maaliin" saapumisjärjestyksessä. (Lisätietoja voit kurkata kisan omilta sivuilta: klik!) Sukat sai maaliin lähettämällä ohjeessa vaaditut kuvat ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Viime vuoden lopulla samainen tuttu laittoi viestiä, että olisinko kiinnostunut osallistumaan tammikuussa alkavaan kisaan. Alkuun olin varsin varautunut ajatuksen suhteen. Olen todella kilpailuhenkinen ja ajatus siitä, että jarruttaisin joukkuetta hitaudellani tuntui harmittavalta. Minut saatiin kuitenkin taivuteltua mukaan, ja ihan hyvillä mielin lähdin osallistumaan.

Etukäteen saimme tietää, kuinka paljon ja minkä vahvuisia lankoja ohjeissa tultaisiin tarvitsemaan. Missä järjestyksessä listan langat käytettäisiin, selvisi vasta kisan edetessä. 

Ensimmäinen etappi julkaistiin loppiaisaamuna klo 9 ja se oli määrä saada valmiiksi 17.1. klo 15.59 mennessä. Ohje lähetettiin osallistujille sähköpostilla siis 6.1. klo 9, jonka jälkeen puikot laitettiin suihkimaan. Ohjeeseen oli etukäteen ohjeistettu varaamaan 85 - 90 g yksiväristä tai lähes yksiväristä paksumpaa (n 250 m / 100 g) sukkalankaa. Malli oli Niina Laitisen suunnittelema Ingrid. Etukäteen muistin, että minulla oli varastossa vaaleanvihreää Nallea tätä varten, mutta sunnuntai-iltana kävikin ilmi että ainut kerä, jossa on riittävästi oli valkoinen. Onneksi se näihin sukkiin sopikin ihan kivasti. Langaksi valikoitui siis Novitan Nalle ja neuloin nämä 3mm KnitPron Symfonie pyöröillä loopaamalla. Alkuinnostuksessa (ja kun en yhtään osannut arvioida muiden neulomisnopeutta 😅) kilistelin nämä käytännössä yhtä kyytiä valmiiksi. Maaliviivan ylitin puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Tämän jälkeen menin nukkumaan ja aamulla pirteänä töihin...😅 Tällä hurjapäisellä suorituksella saavuin maaliin sijalla 34.


Nyt kun kaikki sukat on neulottu, niin omaan makuun helpoin, selkein ja miellyttävin neulottava olivat nämä Ingridit. Niina Laitisella on selkeä ja helppolukuinen tapa kirjoittaa ohjeita. Toki sekin saattaa vaikuttaa, että olin Niinan suunnittelemia malleja neulonut useammat jo aiemminkin, viimeisimpänä äitienpäiväsukat.

Seuraava etappi julkaistiin perjantaina 17.1. klo 16. Näihin sukkiin en päässyt käsiksi kunnolla ennen maanantaita. Mallin nimi on Ihana valo ja sen on suunnitellut Tiia Niemi. Värilliset kuviot on ohjeessa toteutettu intarsia-tekniikalla, joka oli minulle uusi. Nämä olivat myös ensimmäiset fingering-paksuiset sukat piiiiitkään aikaan (edelliset ovat tainneet olla Pairfect-sukat muutaman vuoden takaa). Lankana näissä oli Novitan Venla sävyissä 606 ja 182, puikot KnitPro Zing 2,5mm pyöröt 120cm kaapelilla. Omaan makuun Zingien kaapelin liitoskohta tökkii tiukakohkolla käsialallani ja 120cm kaapelia on makuuni ihan liikaa. Sukat sain maaliin 24.1. klo 00.36 (ja taas aamulla pirteänä töihin 😅) ja sijoitus oli 122.


Intarsia oli minulle uusi tekniikka, mutta se ei ollut ollenkaan niin hankalaa kuin ennakolta pelkäsin. Varmastikin tulen käyttämään tätä tekniikkaa uudestaan. Näissä sukissa harmittelin hirveää määrää nurjia silmukoita, vaikka tokikin ne malliin sopivat oikein kauniisti. En vaan tykkää neuloa niitä, koska jotenkin minun käsiala ei nurjaa neuloessa ole tasainen 😅 Ehkä harjoituksen puutetta. Myöskään tämän tyyppistä kantapäätä, kuin mitä näihin sukkiin tehtiin, en ollut aiemmin tehnyt. Lopputuloksesta tuli kuitenkin oikeinkin kiva, tosin Venla tuntuu kovin karkealta langalta, varsinkin nyt kun vertaa lankoihin joita käytin myöhemmissä malleissa. Mutta niistä lisää seuraavalla kerralla 😉


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Joululahjomuksia vm. 2019

Viime vuosi oli bloggailun näkökulmasta hiljainen. Toisaalta, sitä se oli myös käsitöiden osalta. Jollei joululahjoja lasketa, en juurikaan saanut valmista aikaiseksi sitten tuon edellisen postauksen sukkavaihdon. Jotenkin ei ollut inspiraatiota, tai ainakaan viitseliäisyyttä saada aikaiseksi. Koirankarvaa kehräilin vähäsen, mutta sekin odottelee kertausta, eli ei ole valmiiksi asti edistynyt. Alkanut vuosi tulee ainakin tässä alkuvuodesta olemaan käsitöiden saralla aktiivisempi, kun minut houkuteltiin mukaan SukkaFinlandiaan...Mutta siitä kenties lisää tuonnempana.

Joululahjat kun mainitsin, niin niitä tein edellisvuotta enemmän.


Vasemmassa reunassa oleva apinapipo meni 1,5-vuotiaalle kummitytöllemme. Lankana ruskea ja valkoinen 7 veljestä, puikot KnitPron Symfonie 3mm pyöröpuikot. Ohje Novita Kevät 2012-lehdestä.

Meillä on mieheni perheen puolella ollut jo monta vuotta tapana, että arvomme aikuisista yhden, jolle hankimme lahjan. Tänä vuonna arpa osui kohdallani miehen veljen avovaimoon, jolle tein Niina Laitisen suunnitelemat Isla-sukat. Lankana Gjestalin Maija ohjeessa määritellyissä sävyissä (237, 200 ja 281), puikot 3mm KnitPron Symfonie pyöröpuikot. Itseasiassa ohjeen ja langat ostin Lankamaailman tekemispakettina, mikä oli mielestäni oikeinkin näppärä idea.

Ylärivissä siniset sukat olivat aivan perussukat, jotka menivät 8-vuotiaalle kummipojallemme. Varren suuhun n. 10 kerrosta 1 n, 1 kiertäen oikein joustinta, jonka jälkeen sileää neuletta n. 20 kerrosta. Tämän jälkeen muutama kerros 1 n, 1 kiertäen oikein joustinneuletta. Kantapään tein ristiinvahvistettuna. Kiilakavennusten ajan jatkoin joustinneuletta jalkapöydän puikoilla. Loppusukka oikein ja kärkikavennukset tein sädekavennuksin. Valmiin sukan varren ulkosyrjälle silmukoin Ninjago Lego-ukon naaman (tai siihen pyrin ja saaja kyllä tunnistikin 😄). Jalkapöytiin silmukoin kummipojan nimen. Lankana näissä 7 veljestä ja puikot KnitPro Symfonie 3,5mm pyöröpuikot. Silmukoita laitoin 42, kokotavoite oli 32 ja kyllä ne ainakin saajan jalkaan hyvin mahtuivat. 😊

Kirjaviin sukkiin käytin Novitan 7 veljestä Auroraa. Väristä tulee minulle jostain syystä mieleen ihan TuttiFrutti tai hedelmäpommijogurtti 😅Koska väri oli jo sen verran kirjava, totesin että sukat tulevat muuten olemaan aika simppelit. Joku jippo pitää kuitenkin aina keksiä, joten varteen tein kukkajoustimen, johon löysin Hääräämön ohjevideon. Tavoitteena oli koko 34 ja aika sopivaiset näistä tulikin 45 silmukalla. Näihinkin sukkiin tein ristiinvahvistetun kantapään.

Harmaat ja punaiset sukat tein samalla kaavalla, mutta ristivärein. Kummissakin sukissa lankana oli Novitan Nalle. Puikot KnitPron 3mm Symfonie pyöröpuikot. Sukat on tehty kääntövarrella mukaille tätä Kotilieden ohjetta. Kuvion tosin suunnittelin ihan itse, yhdistelemällä eri sukkamalleissa olleita kuvioita. Kantapään tein näihinkin ristiinvahvistettuna. Kumpikin pari n. kokoa 30.

lauantai 11. toukokuuta 2019

International Sock Swap 5

Kevättalvella bongasin Facebookissa tapahtuman nimeltä International Sock Swap 5. Aiempina vuosina olen kyllä nähnyt kyseisen tapahtuman aiemmat kierrokset, mutta aikataulullisesti en ole ennättänyt (enkä oikein rohjennut) osallistumaan siihen itse. Tänä keväänä rohkaisin mieleni ja päätin osallistua.

Homman ideahan on siis se, että ilmoittautumisen yhteydessä kerrotaan oma jalan koko, kuinka kauas on valmis sukkansa lähettämään ja onko jotain, jota neulojan täytyisi ottaa huomioon (allergiat ym.). Tämän jälkeen ylläpito mätsää sopivat parit ja ilmoittaa minkä kokoiset sukat neulotaan ja kenelle ne lähetetään. Sen jälkeen onkin sitten vapaat kädet soveltaa. Se, jolle sukat neulotaan ei välttämättä ole sama, joka neuloo sukat sinulle. Minun kohdalla kävi näin.

Päätin, että en osta uusia lankoja tätä projektia varten, vaan käytän jämälankoja. Sepä tekikin omat haasteensa, koska en meinannut löytää itseäni miellyttävää yhdistelmää. Lopulta lankakasasta valikoituivat punainen, valkoinen ja sininen 7 veljestä, koska sukat lähtivät Norjaan (vähän mielikuvituksetonta, joo..😂). Näistä oli pienet nyssäkät jokaisesta jäljellä, erityisesti valkoista oli todella vähän. En ole lopputulokseen ihan täysin tyytyväinen, jotenkin tuo varren ja terän raja on liian jyrkkä 😐 Tein sen muutaman kerran, mutta langan määrä rajoitti sen verran, että en keksinyt miten sen saisin jouhevammaksi.


Sukat ovat kokoa 37, varsi konttineuletta, nilkka 1 kiertäen oikein 1 nurin joustinneuletta ja kantapään tein ristiinvahvistettuna. Puikkoina 3,5mm KnitPro Cubics pyöröpuikko (konttineuleen teko ei oikein onnistu pyöröpuikoilla, joten siirtelin aina toisen sukan odottamaan 3,5mm metallisille pyöröpuikolle).

Ohjeistuksen mukaan pakettiin tuli kääriä vain sukat, eikä sen kummempia tuliaisia. Ihmetys olikin suuri, kun innoissani kipitin postiin hakemaan pakettiani ja siellä odottikin pieni laatikko. Kotona avasin sen ja mitä kaikkea ihanaa paketista löytyikään!


Paketissa mukana olleen kortin mukaan paketissa mukana olleet namit olivat neulojan kotikaupungissa tehtyjä ja lanka hänen lempparilankaansa. Olin kyllä hurjan otettu tästä paketista 😍 Paketissa olivat mukana tottakai myös sukat, jotka oli neulottu tuosta samasta langasta, jota sain. Koko oli juuri passeli ja sukat on todella mukavat jalassa! En yhtään ihmettele, että hän tykkää tuosta langasta. Kunhan ennätän ja keksin kivan mallin, niin täytyy tuo ottaa itsekin puikoille.


Oli kyllä kiva osallistua tähän! Saattaa olla, että osallistun toistekin. 😊

lauantai 2. helmikuuta 2019

Joululahjomuksia vm. 2018

Taas on kalenterissa käännytty uuden vuoden puolelle, tai oikeastaan jo hyvä tovi sitten. Uusia kujeita en tosin pahemmin ole vielä tämän vuoden osalta onnistunut keksimään, joten palataan hetkeksi viime vuoden jekkuiluihin. Viime jouluna annoin lahjaksi kolme itse tehtyä juttua. Yhdestä jäivät kuvat ottamatta, mutta yritän sanallisesti kuvailla.

Kuvaamatta jäänyt lahjus oli kaulahuivi pian 18v neitoselle. Tein huivin soveltaen tätä Novitan ohjetta. Lankana oli Vikingin Nordlysin sävy 911, jota ei ainakaan tällä hetkellä näytä olevan enää Lankamaailman nettisivuilla. Huivi jäi melko pieneksi, mutta ihan käyttökelpoisen kokoiseksi. Tupsuja en huiviin tehnyt.

Mutta sitten kuvattuihin tuotoksiin. Vanhempi kummipoikamme on hurjan innostunut Legoista, joten päätin väkertää hänelle Lego-sukat.


Tein siis perussukat tiimalasikantapään shadow wrap short row-tekniikalla. Tällä tavalla ainakin itse sain kantapäästä siistimmän, eikä käännöskohtiin jää niin helposti löysiä silmukoita. Vihreä lanka on Gjestalin Maijaa, sävy 211. Toiseen sukkaan silmukoin Lankamaailma keltaisella käsityölangalla Lego-ukon pään. Suuntaa antavan kaavion löysin Google-haulla "Lego head knit chart". Samalla haulla löytyi myös kaavio toisen sukan logoon. Musta, valkoinen ja punainen lanka olivat varastosta löytyneitä seiska veikan jämiä. Poika ilahtui sukista kovin ja kyllä ne ovat tainneet käyttöön päätyä. Puikkoina Knit Pron 3,5mm vaihtopäiset pyöröt.

Aiemmassa postauksessani kerroin, että minusta tuli viime syksynä tätikummi. Pitihän tätikummin väkertää kummitytölle lämmikettä, kun asuvat sen verran viileillä leveysasteilla. Näpräsin tytölle Monsteri-housut Kupla-blogin ohjeesta soveltaen. Lankana näissä keltainen (sävy 268) Novitan 7-veljestä ja oranssi (3309) Lankavan Alli. Punainen, valkoinen ja musta näissäkin varastosta löytyneitä 7-veikan jämiä. Nyörin tein AliceA:n Nyörikiekko 8:lla.



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Tätikummeilua

Elokuun alussa minusta tuli täti pienelle tytölle.❤️ Koska asumme toisella puolella Suomea, pääsimme neitiä tapaamaan kun hän oli parin viikon ikäinen. Meillä on miehen kanssa ollut tapana viedä sukulaislapsille ensilahjaksi uniriepulelu. Tällä kertaa kun kyseessä oli ihan ensimmäinen minun sukulaislapsi, halusin tehdä tytölle rievun ihan itse. Törmäsin unirievun ohjeeseen Janitan kätösistä-blogissa. Pupun osalta mukailin tätä ohjetta.



Lankana Hjertegarnin Cotton nr. 8 (50g = n.165m) sävyt valkoinen (100), vaaleanruskea (2133) ja vaaleanpunainen (4951). Koukku 2.00mm. Kädet täytin lakanakankaalla ja päähän ompelin lakanakankaasta pienen pussin, jonka täytin tyynyvanulla. Koko pupu kestää siis 60 konepesun, eivätkä täytteet päädy (ainakaan kovin helposti) pikkuisen suuhun.

Tyttönen sai nimen viime viikon viikonloppuna ja saimme miehen kanssa vastuullisen tehtävän toimia pienen kummeina. Täytyihän sitä tätikummin väkertää pikkuiselle tossut. Ohje oli Rea Järvenpään HEARTBReaKER. Lankana Gjestalin Maija (50g = n. 130m) sävyt valkoinen (200) ja vaaleanpunainen (215).


Ristiäisissä äiti muistutti, että olen tätikummi enkä "vain" kummitäti. Näin on kuulemma ollut Seiskarissa tapana kutsua tätiä josta tulee kummi, koska "kuka vain voi olla kummitäti, mutta vain täti voi olla tätikummi!". Tätikummi painoi tämän mieleensä ja yrittää jatkossa sen muistaa. 😊

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Värttinän pistos

Ostin viime syksynä Käsityömessuilta värttinän ja kirjan kehräämisestä olin tilannut jo aiemmin. Tosin, enpä ole oikein saanut asiaa etenemään mitenkään. Olimme heinäkuun alkupuoliskon lomalla ja bongasin silloin ilmoituksen värttinäkehruuillasta, johon osallistuminen oli ilmaista. Suuntasinpa sinne ja pääsin kokeilemaan. Illan opastuksesta vastasi Huovuksissa. En päässyt hommasta kovinkaan hyvin sen parituntisen aikana kiinni, mutta ohjaaja Raili kertoi pitävänsä erillisen opetusillan aiheesta muutaman viikon päästä. Ja sinnehän oli päästävä! Muutama tunti pyöriteltiin värttinöitä aurinkoisessa kesäillassa ja pääsin jutusta jujulle. Oppimismielessä kertasimme illan aikaansaannoksen vuoristolaiskertauksella, vaikka lankaa nyt ei ihan metritolkulla tietenkään syntynyt. Innostuin hommasta kuitenkin sen verran, että heti seuraavana päivänä kehräsin kotona värttinällisen itsekseni. Se tosin odottaa kertaamista edelleen, olen vähän kahden vaiheilla että kertaisinko sen vuoristolaiskertauksella, vai tekisinkö toisen värttinällisen ja kertaisin vasta sitten.

Kotosalla karstaaminen on vielä vähän hidasta ja tuntuu työläältä, kun ei ole kunnon karstoja. Onneksi kaapista löytyi kuitenkin kaksi koiran karstaa, niin niillä pääsee edes alkuun 😃

Ensimmäinen itse kehrätty lankavyyhti vasemmalla,
itsenäisesti kehrättyä kertaamatonta lankaa värttinällä ja
puhdistamatonta raakavillaa odottamassa karstausta.
Tuolla jälkimmäisessä kehruuillassa tuli puheeksi rukilla kehrääminen ja Raili lupasi järjestää meille opetusillan myös rukilla kehruusta. Sanottu ja tehty, viime viikon tiistaina olimme taas viettämässä aurinkoista kesäiltaa kehruun merkeissä. Muilla osallistujilla oli oma rukki mukana, minulla ei sellaista (vielä) ollut, mutta sain kehrätä Railin rukilla.

Ihan itse rukilla kehrättyä 100% lampaan villaa.
Heti seuraavana päivänä suunnistin SPR:n konttiin ja sieltäpä mukaan läksi oma rukki 😍 Sen verran tutkin ja testailin, että se toimii täysin ja se on viimeisen päälle entisöity. Kehräämään en ole vielä joutanut, mutta lähipäivinä olisi tarkoitus siihenkin ryhtyä. Jos vaan ne karstat jostain löytäisin...

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Äitienpäiväsukat

Äitienpäivä oli ja meni, mutta ennätän tästä vasta nyt kirjoitella. Osallistuin huhti-toukokuussa Niina Laitisen Facebookin Taimitarha-ryhmässä julkaisemaan KAL:iin "Äitienpäiväsukat". Idea KAL (=Knit Along) ohjeissa on, että ohjetta julkaistaan aina pätkä kerrallaan ja kokonaisuus selviää vasta kun työ valmistuu. Osallistuin joulukuussa samaisessa ryhmässä julkaistuun "Joulukalenterisukka" KAL:iin ja tykästyin! Laitisen ohjeet ovat tosi selkeät, niitä neuloo mielellään 😊


Neuloin sukat Magic Loop tekniikalla, kaksi yhtä aikaa pyöröpuikoilla. Että se on näppärä systeemi, suosittelen! Käytössä olivat KnitPron 3,5mm Symfonie Wood-vaihtopäiset puikot 100cm kaapelilla. Lankana näissä oli Gjestalin Janne, jota kului näihin nilkkapituisiin sukkiin n. 50g/sukka.

Koska äipällä on isompi jalka kuin minulla, piti kehitellä systeemi sukkien pingottamisesta sopivaan kokoon. Käsialani on melko tiukkaa, joten jännäsin sukkien sopivuutta vaikka ohjeen mukaan sukasta pitikin tulla koon 38/39 sukka. Askartelinpa sitten Ikean DRÄLLA-leikkuulaudasta sukkablokit. Nappasin sukkakorista vanhat villasukat, joiden mittailin Novitan sukkakokotaulukon mukaan suurinpiirtein kokoa 38 ja piirsin sukan ääriviivat leikkuulaudalle. Sitten vain saksilla leikkelin palaset irti. Ihan priimaa näistä blokeista nyt ei tullut (askartelu ei oikein ole mun juttu..), mutta ihan toimivat. Ja kokokin oli äipän jalkaan pingotuksen jälkeen sopiva, jee!



keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Ekotuolin uusi elämä

Ostin muutama vuosi sitten käytettynä pari EcoFurnin Ekotuolia. Sain ne todella edullisesti, mutta eivät nuo ihan priimakunnossa olleetkaan. Edellinen omistaja oli vaihtanut tuoleihin muovinarut juuttiköyden tilalle, narut oli myös jätetty aika löysiksi. Lisäksi tuolien maalipinta oli kärsinyt. Ne olivat kuitenkin istuttavassa kunnossa ja edellisessä kodissa ne olivatkin parvekkeella ihan tällaisinaan käytössä. Viime kesänä tuoleissa ei taidettu istua kertaakaan, vaan ne ovat olleet varastoituna. Nyt näiden ihanien kelien myötä halusin tuolit ulos, mutta jotenkin niiden huono kunto vaan korostui viime kesänä maalatun seinän vieressä.


Pätkäisin narut poikki toisesta tuolista. Mies viritteli hiomakoneelle telineen ja alun perin oli tarkoitus, että tämä on minun projekti ja minä hion ja maalaan palikat..mutta tuota.. 😅 Lopputulos oli se, että mies hioi palikat koneella. Hän ideoi maalaustelineen, jonka minä kasasin. Jotenkin siinä kävi myös niin, että mies hoiti maalauksenkin. 🙈 Minä sentään kävin ostamassa maalaustarvikkeet ja välihion palikat käsin ensimmäisen maalikerroksen jälkeen. Palikat maalattiin kahteen kertaan Maston H2O!-maalilla.



Kun maali oli kuivunut, kasasin tuolin 8mm paksulla juuttiköydellä. Juuttiköyden ostin jo muutama vuosi sitten, aika pian noiden tuolien oston jälkeen Jyväksylästä Ween Maan Wiljaa-tapahtumasta (joka nykyään taitaa kantaa nimeä Wemmi). Köysi on suomalaista, Kuitulinja Oy:n tekemää.


Kyllä siitä ehkä "hieman" ryhdikkäämmän näköinen tuli 😊 Vähän täytyy vielä köysiä kiristää, mutta muuten olen oikein tyytyväinen! Sitten kun ehtisi vielä joku kaunis päivä tehdä saman käsittelyn tuolle toiselle tuolille niin hyvä olisi.